A B C D E F
G H I J K L M 

Total read books on site:
more than 10 000

You can read its for free!


Text on one page: Few Medium Many
Produced by Tapio Riikonen





MERIPOIKIA

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

Teuvo Pakkala


Otava, Helsinki, 1922.




VANHALLE PUOSULLE.


Harvoin kyhää kirjailija,
Laula ei myös laulumies
Miehistä meren päällä kulkevista.
He heitti heidät unholaan.

Näillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne,
johon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne
merimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja
sitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut,
lakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten
tyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa
ennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja
skuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen
laivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus
niinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: »Vahti alas!»

Teidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman
kuvaukseni Teitä
ihaillen ja kunnioittaen
Teuvo Pakkala.

Kokkola 9.3.1915.



HENKILÖT.

EEVA, |
ELVIIRA, | merimiehen tytär.
ANNA, |
HILMA, puotineitsy.
HEI LOTTA, ravintolan emäntä.
JUNKKA, merikapteeni.
KARIHAARA, matruusi.
KARIHAARAN LESKI, edellisen äiti.
LETTO, matruusi.
NEITSY JANNE, nuori merimies.
ONNEN HERRA, merikapteeni.
PASANTERI, vanha merimies.
PASANTERSKA, hänen vaimonsa.
RAJALINSKA, kipparin leski.
SIHVONEN, matruusi.
VARJAKKA, perämies.
ENSIMÄINEN MERIMIES.
TOINEN MERIMIES.
ERÄS MERIMIEHEN VAIMO.
KALLE |
HEIKKI | pikkupoikia.
JUSSI |
PAAVO, Rantalan huutolaispoika.
VÄISÄS-AMAALIA.
Merimiehiä, neitosia ja muuta väkeä.

Tapahtuu Pohjanmaan rantakaupungissa 1860-luvulla.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Piha. Vasemmalla kaksi rakennusta, toinen pieni, maaperässä mataloine
portaineen, perimäinen talo on korkeampi, sievästi rakennettu, että se
huomattavasti eroaa muista. Keskellä vasenta sivua talojen välissä
portti. Oikealla sivulla etualalla korkea lauta-aita, jossa muutamassa
kohtaa on lauta poikki, että on kapea, ihmisen mentävä aukko. Aidasta
perälle päin ulkohuonerakennuksia sekä perempänä pieni asuinrakennus.
Perällä säleaita, jossa on portti. Aidan takaa näkyy matalaa rantaa.
Ulompana ulapalle aukeava meri.

Keskellä pihaa laajakehyksinen kaivo. Siitä oikealle laudanpäistä ja
laatikoista rakennettu poikain leikkilaiva, jonka keulassa on nimi:
Suomi.

KALLE, HEIKKI, JUSSI ja muita poikia on laivassa. Jussi, pienin
pojista, »sydvästi» päässä, avojaloin, puserotta, housut yhden
viilekkeen varassa ja takaa rikki, että paidanhelma on ulkona
repeimestä.

KALLE (komentavasti). Hiivatkaa ankkuri!

POJAT (hinaten ankkuria laulavat).

Meripoika merellä ja maalla,
Meripoika kannella ja raalla,
Meripoika oo oli ohi ooo.

Meripoika rajullakin säällä,
Meripoika hurtilla on päällä,
Meripoika oo oli ohi ooo.

KALLE. Ruori styyrpuuriin.

HEIKKI (matkien komentoa). Ruori styyrpuuriin.

KALLE. Mikä on kompassisträki?

HEIKKI. Uest-bai-saut.

KALLE. Eallaa.

HEIKKI. Eallaa.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Uestsautuest.

KALLE. Eallaa.

HEIKKI. Eallaa.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Sautuest-bai-uest.

KALLE. Fallaa vielä.

HEIKKI. Fallaa vielä.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Sautuest-bai-saut.


KALLE. Stödii!

HEIKKI. Stödii!

POJAT (laulavat).

Kapteeni katsoi horisonttikin,
Siellä pilvi paltava, oli myrsky alkava.
Kapteeni katsoi horisonttihin,
Hei, nyt, poiat, reivaamaan!

Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina
Eikä surut meitä paina,
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!

Yksitoista miestä meni mastohon
Ja kaksi ruorihin sekä kuusi pumppuihin.
Yksitoista miestä meni mastohon,
Heitä aallot huuhteli.

ANNA tulee laulun aikana oikeanpuolisesta talosta kaivolle veden
nountiin.

KALLE. Tehkää pramseili.--Reivatkaa märsseili. Ottakaa mesaani pois.

Pojat puuhailevat laivassa purjeita kooten ja muissa toimissa.

ELVIIRA tulee peräportista ja nousee kulmatalon portaita.

ANNA. Elviira! Menetkö tapaamaan Eevaa? Hän on kirkossa.

ELVIIRA (tulee kaivolle). Kuule, Anna. Ei se olekaan komesrootin
Patria, joka Merenkurkussa on tehnyt haaksirikon, vaan Toivo. Eikä
ketään ole hukkunut.

ANNA. Minä jo tiedän.

ELVIIRA. Tietääkö Eeva?

ANNA. Jo eilen illalla hän sai kuulla.

ELVIIRA. Mitäs Eeva, kun oli turhaan itkenyt?

ANNA. Tietysti oli iloinen.

ELVIIRA. Tiedätkö, ketä hän oikeastaan itki?

ANNA. Setäänsä, kapteeni Junkkaa.

ELVIIRA. Eihän kapteeni Junkka ole hänen oikea setänsäkään, kummisetä
vain.

ANNA. Niin on, mutta on Eevalle kuin isä ja niin hyvä, että harva isä.

ELVIIRA. Eikö Eeva ole sinulle sanonut, ketä hän rakastaa?

ANNA. Ei.

EEVA on pujottautumassa aidan raosta oikealta ja purskahtaa nauramaan.

ELVIIRA. Mutta katso sinä, Anna, minkälainen kummittelija tuo Eeva on!

ANNA. Mitä teitä sinä, hyvä ihminen, kuljet?

EEVA. Niinpä tuntuu kuin kulkisin neulan silmästä. Olisi käynyt
hullusti, jos minulla olisi ollut krinuliini!

ANNA. Etkö sinä olekaan ollut kirkossa?

EEVA. Olen minä ollut kirkossakin.--Terveisiä kirkosta.--Mutta sieltä
palatessani jouduin synnin retkille.

ELVIIRA. Missähän se on ollut?

EEVA. Friiuulla.

ELVIIRA. Herra siunatkoon, kirkosta friiuulle! Voi kauheaa! Siitä ei
ole hyvät seuraukset.

ANNA. Ja Elviira se kaikki totena tonkaisee. Eeva on tietysti ollut
taas piilosilla jonkun pienen pojan kanssa.

ELVIIRA. Sopiiko se aikaihmiselle syntymäpäivänään?

EEVA. Ei se ollut pieni poika, vaan Onnen kapteeni.

ELVIIRA. Oletteko te ennestään tuttuja?

EEVA. Emme.

ANNA. Missä sinä hänen kanssaan olit?

EEVA. Kuljimme pitkin katuja.

ELVIIRA. Mitä te puhelitte?

EEVA. Emme puhelleet mitään. Minä kuljin edellä, hän asteli jälessä.

ELVIIRA. Sepä sitten friiailua!

EEVA. Aivan oikeaa friiailua.--Juuri kun minä laskeuduin kirkon
portaita, kulki hän mammansa ja sisarensa kanssa katuviertä ohi. Mutta
kun ensimäisestä kadunkulmasta käännyin, huomasin kapteenin tulevan
jälessäni. Ja aina kun poikkesin toiselle kadulle, poikkesi hänkin.
Luulin, että hänellä on matka tänne Pasanterin luo pestausasioissa.
Pisti päähäni tehdä tarpeeton mutka, hän seurasi kuin varjo. Ja niin me
sitten kuljimme jonkun aikaa mutkitellen jos miten.

ANNA. Minne hän sinusta lopuksi jäi?

EEVA. Parhialan talon nurkkaan seisomaan ja odottamaan minua.

ANNA. Sinä eksytit hänet?

EEVA. Niin. Laskeakseni hänet ohitseni pistäysin Elviiraa tapaamaan.
Mutta teillä ei ollut ketään kotona. Minulle ei muu neuvoksi kuin
puikkelehtia palosolia myöten tänne.

ANNA. Ai ai, Eeva! Hän on sinuun rakastunut.

ELVIIRA. Rakastunut! Kyllä kai rikkaan komesrootin poika saa minkä
herrastytön tahansa.

ANNA. Miksei, mutta jospa hän ei huoli. Hänen mammansa ei pidä
herrastytöistä lainkaan. Sen olen kuullut hänen omasta suustaan viime
talvena, kun olin siellä neulomassa.

ELVIIRA. Mitä hän sanoi?

ANNA. Huonolla suomenkielelläänkin hän osasi panna pataluhaksi
jokaisen, josta tuli kysymys. Ja ylisummaan hän sanoi: Kaikki
herskapityttö tämä kaupungis olla kalppeas ja vetteläs ku yks
eipaistettu kringuli.

ELVIIRA. Mutta kuulkaa miten hassua! Viime viikolla komesrootin rouva
tuli minua vastaan, pysähdytti minut ja kysyi: Kenen on sinä tyttö?--
Minä vastasin, että luotsioltermanni Parhialan. Mutta ei hänellä ollut
sen enempää asiaa, taputti minua poskelle ja sanoi: Hyvästi, kaunis
tyttö.

EEVA. Kas niin! Elviira valtaa minulta Onnen kapteenin!

ONNEN HERRA tulee näkyviin oikealta perältä kulkien aidan taitse
vasemmalle. Hän pysähtelee ja katselee kuin paikkaa tunnustellen ja
katoaa vasemmalle.

ANNA. Katsokaa, tuolla hän menee. Hän katselee sinun asuntoasi, Eeva.

EEVA. Ei hän tiedä minun asuntoani, vaan hakee Pasanteria, joka on
koettanut pestata miehiä Onneen.

ELVIIRA. Hän siis tulee tänne.

ANNA. Mutta Pasanteri ei näy olevan kotona. Ei ole vielä tullut
kirkosta.

EEVA. Sittenpä on mainio tilaisuus tehdä kapteenin kanssa tuttavuutta.

ELVIIRA. Mutta jos hän ei tulekaan tänne, vaan menee ohi?

EEVA. Se olisi suuri vahinko, sillä minulla olisi hänelle tärkeää
asiaa.

ELVIIRA. Mennään seisomaan portille.

EEVA. Se ei passaa.--Mutta lauletaan »Onnen herran laulu».

ANNA. Oletko kerrassaan hullu? Joka kuuluu olevan kauhean vihainen
tuosta laulusta. Ei siedä Onnen herran nimeäkään enempää kuin härkä
punaista vaatetta.

EEVA. Silloinpa hän varmasti tulee. Pojat, laulakaa se Onnen herran
laulu, niin saatte lakeria!

ANNA (ottaa vesiastiansa). Minä kumminkin lähden tieheni. (Menee
oikeanpuoliseen taloon jääden kurkistelemaan.)

POJAT (laulavat).

Onni laiva Pohjanmerta sinne tänne seilas,
Styyry nukkui humalassa, kapteen' maita peilas:
Liiverpuuliks' paikan luuli,
Hampuriksi rannass' kuuli.

ONNEN HERRA tulee sivuportista ja keppi tanassa syöksyy poikia kohti.
Pojat keskeyttävät laulunsa ja piiloutuvat laivaansa. ELVIIRA
pelästyneenä juoksee Annan luo.

EEVA (joka on ollut kaivon takana, astuu Onnen herran tielle). Minnekä
nyt?

ONNEN HERRA (hölmistyen). Oletteko te täällä?

EEVA. Ettekö minua näe?

ONNEN HERRA. Minulle neuvottiin, että tämä on Pasanderin talo.

EEVA. Niin onkin.

ONNEN HERRA. Mutta mikä se olikaan sen talon nimi?

EEVA. Minkä talon?

ONNEN HERRA (viitaten vasemmalle). Tuolla päin.

EEVA. Siellä on monta taloa.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa, josta katsoo). Muuan pikku poika
sanoi, että se on Parhialan talo.

EEVA. Parhialan talo on tuolla päin. (Osoittaa oikealle.)

ONNEN HERRA. Niitä siis on kaksi.

EEVA. En usko.

ONNEN HERRA (katsoo kirjaansa). Se poika sanoi, että siinä asuu luotsi
Parhiala.

EEVA. Aivan oikein.

ONNEN HERRA. Kaksi lasta.

EEVA. Kaksi lasta, niin.

ONNEN HERRA. Yksi poika, merellä.

EEVA. Niin. Herra häntä varjelkoon.

ONNEN HERRA. Yksi tytär, Elviira, kotona.

EEVA. Pikku poika on selittänyt oikein ja tarkasti.

ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg. Komersroodi Ramberg on minun
pappani.--Minun mammani tykkää teistä.

EEVA.



Pages: | 1 | | 2 | | 3 | | 4 | | 5 | | 6 | | 7 | | 8 | | 9 | | 10 | | 11 | | 12 | | 13 | | 14 | | 15 | | 16 | | 17 | | 18 | | Next |

N O P Q R S T
U V W X Y Z 

Your last read book:

You dont read books at this site.